Maanantai. Oppilaat kaipaavat takaisin kouluun. Äänet ovat hiljaisia ja apeita. Ympäriltä puuttuvat kaverit ja työskentelytapa on monelle kovin vaativa. Ne, jotka aiemmin ovat menneet siitä mistä aita on matalin, joutuvat panostamaan enemmän kuin ennen. Ne, jotka ovat ennenkin ahertaneet, ahertavat nyt kahta kauheammin. Kannustan oppilaita nousemaan välillä koneen ääreltä, etteivät pääse paikat liiaksi puutumaan ja pää jäätymään. Raahaan työhuoneeseeni kahvakuulan, jotta toimisin itse kuten opetankin. Välituntiliikunta voi alkaa! Teoriassa siis, käytännössä loistava idea odottaa vielä toteutumistaan.
Uusi tapa toimia tuntuu jo luontevalta. Kapuloita rattaisiin heitteli tänään tyttäreni. Kidnappasi hiiren, yritti syödä pyyhekumin ja juoksi paikalle huutaen kesken opetustuokion. Mutta se on elämää. Moni etätyössä oleva voinee allekirjoittaa, että jälkikasvu tuo varmasti oman lisämausteensa työpäiviin. Mutta mitä sitä ei tekisi oman ja toisten terveyden eteen. En pahastu jos oppituntini keskeytyy huutoon: "Äittä!" Kukaan muu ei ole koskaan ennen kesken matematiikan tunnin halannut ja lähettänyt lentosuukkoa. Annetaan näiden hyvien hetkien kantaa niiden hieman vaikeampienkin hetkien yli.
Kommentit
Lähetä kommentti