Koronaa karussa

Kotiin linnoittautuminen ei ole halpaa hommaa, kun keksii mitä kaikkea voi kotiinsa näin keskellä metsää tilata tai kaupasta nopeasti napata. Kasvava lapsi tarvitsee vaatteita, koko perhe ruokaa ja sisäinen puutarhurini, joka talven jäljiltä on taas heräilemässä eloon, oksasaksia ja haravaa. Ruokaostokset hoidetaan kerran viikossa. Kiitos ruokakassipalvelun, minimoin ihmiskontaktit ja käyn vaan kassalla maksamassa kaupan henkilökunnan keräämät ostokset. Tuntuu luksukselta, välillä vähän turhaltakin, mutta toimii. Samalla säästää euroja, kun jää heräteostokset tekemättä. Euroja, jotka voi sijoittaa muualle. Olen todennut, että nyt jos koskaan pitää shoppailla jos rahkeet riittävät. Tukea yrityksiä ja samalla yrittäjiä ja työntekijöitä. Pitää Suomen rattaita pyörimässä ja ihmisiä kiinni leivänsyrjässä.

Viikko vierähti. Ruudun edessä istuminen aiheutti viikon aikana sen verran päänsärkyä, ettei ruudun tuijottaminen vapaa-ajalla tullut edes mieleen. Perustyön lisäksi koneen ääressä istumista lisäsi pakonomainen tarve keksiä toimivia ratkaisuja sähköisiin kokeisiin. Tämä eteni jopa siihen pisteeseen, että yöllä valvoin ja pohdin miten koodata koetehtävägeneraattori, joka arpoo jokaiselle oppilaalle erilaisen kokeen. Ratkaisua ei löytynyt, mutta yöni nukun jo paremmin. Etätyöskentelyssä kaipaan reaktioita. Naurua ja murinaa. Räkätystä ja kiroilua. Kasvojen ilmeitä, kun uusi, opeteltava asia menee täysin yli. Ilmettä, joka paljastaa fyysisen läsnäolon, mutta henkisen pakomatkan jonnekin ihan muualle. Oppilaiden tekemistä ja osaamista on ehkä etäopettajana jopa helpompi valvoa, mutta oppilaat ovat muutakin. He ovat tuntevia, kasvavia ja eläviä. He kaipaavat tukea ja rinnalla kulkijaa. Aikuista kuuntelijaa. Tätä tarvetta on nyt vaikea mitata, kun ei pysty kohtaamaan toista arjessa. Ei n...